|
4.10.2007 openSUSE 10.3 julkaistiin
virallisesti.
Tällä kertaa julkaisuun liittyi
pieni "moka", jonka vuoksi uusi virallinen jakelu ehti muutamille
käyttäjille ennen julkistusta.
Normaalisti,
kun GM eli GoldMaster on valmis, se lähtee tuotantoon pakattavaksi
ja
peilit synkkaavat omat hakemistonsa ladattavaa julkaisua varten.
Tässä
vaiheessa peilien hakemistot eivät näy käyttäjille.
Nyt yksi Unixien vahvimmista
ominaisuuksista, oikeudet, asetettiin väärin.
Jotkin
peilit siis avasivat jakelun ennen aikojaan. Kuuluin niihin
onnekkaisiin, jotka saivat torrentit imaistua ennen kuin virhe
huomattiin. Olin tavan mukaan käyttänyt 10.3:a jo
betaversioista
lähtien, joten tietysti päivitin heti.
Mitään
sen kummempaa päivittymistä ei tietenkään
viimeiseen kandidaattiin
nähden tapahtunut, mutta pääsin asentamaan virallisen
version
ensimmäisten joukossa.
Yleensä
en säntää "tuotantokoneita"
päivittämään ihan heti, vaan kuulostelen ja
testailen jonkin aikaa virtuaalikoneessa. Tämän kertainen
tulokas oli
kuitenkin osoittautunut niin vakaaksi jo betatestauksen aikana,
että
sen saattoi ottaa heti käyttöön.
Syy
pikaiseen käyttöönottoon oli myös siinä,
että palvelimessani pyöri
versio 10.0, jonka päivitysten loppuminen ajoittui samaan aikaan
10.3:n
julkistuksen kanssa.
|
|
Logo on linkki suomekieliseen
openSUSE-wikiin
|
Päivittämällä
vai uutta asentamalla?
Web-palvelimella pyöri 10.0. Se oli asennettu ilman
graafisia ominaisuuksia, mukana oli virallisen jakelun ulkopuolelta
ainoastaan käyntitilastoja generoiva ohjelma.
Tällaisen kokoonpanon ajattelin
päivittyvän ongelmitta. Palvelin pyörii 24/7 ja
käynnistetään vain kernelin vaihdon yhteydessä.
Joskus se on tosin käynnistynyt myös sähkökatkon vuoksi.
Tällä kertaa se oli ollut käynnissä yli 70
päivää.
Varotoimet
Pöytäkoneella oli 10.2, siinä VMWare ja siellä
pyöri openSUSE 10.3 rc2.
Asensin ensin tuolle virtuaalikoneelle Apachen. Sitten
kopioin web-palvelimella olevan sivuston sinne. Ohjasin portin 80
tuolle virtuaalipalvelimelle. Näin sivusto pysyi auki
päivityksen aikana.
Sitten käynnistin web-palvelinkoneen openSUSE 10.3
KDE
CD:ltä.
Valitsin päivitysvaihtoehdon, jossa vain asennetut
paketit päivitetään ja tuen ulkopuoliset ohjelmat
poistetaan.
Tapahtui pari sataa päivitystä, noin 70 poistoa
ja suunnilleen vastaavasti uusia asennuksia.
Lopuksi uudelleenkäynnistyminen ja kaikki oli
valmista.
Epäilin BlockHosts -scriptin
toimivuutta suoraan uudessa asennuksessa. Epäilys osoittautui
turhaksi. Se toimi kuten ennenkin. Kyseessä on erittäin
hyväksi havaittu Pythonscripti, joka toimii vuorenvarmasti ja
sulkee ssh-yhteyttä koputtelevat asiattomat IP-osoitteet
käyttäjän valitsemaksi ajaksi.
Varmuuskopiointi cronin ajastamana toiselle serverille
toimi kuten ennen. Myös tilastot syntyivät edelleen kuten
ennenkin, cronin ajastamana. Tässä vaiheessa kuitenkin
päivitin tuon tilastointiohjelman valmistajan sivuilta, latasin
rpm:n ja asensin YaSTilla. Kaikki toimi mopitteettomasti.
Kernelin
päivityksiä
Kernel päivittyi jo viikon
päästä versioon 2.6.22.9-0.4-default.
Tämä versio pyörikin sitten jo
kuukauden: Up 29 days, 23:25
8.11.2007: 2.6.22.12-0.1-default, up 23 days. 1:04
3.12.2007: 2.6.22.13-0.3-default
Pöytäkoneen
päivitys
Tämä on sitten mutkikkaampi juttu. Koneella on
lukuisia jakelun ulkopuolisia ohjelmia.
Tällainen tapaus on varmaan tyypillisempi kuin edellä
kerrottu palvelimen tilanne.
Kone
on peruskäytössä, OpenOffice on päivitetty Susen
lähteistä viimeisimpään versioon ja
multimediatoistoon tarvittavat lisät on asennettu Packmanin ja
Gurun lähteistä. Nämä ovat aiemmissa versioissa
riittäneet siihen, että päivitys on ollut
työläämpi tehdä kuin puhdas uusi asennus.
Puhdasta asennusta puoltaa sekin, että usein koneelle on uuden
version tullessa jo kertynyt aika paljon turhaa tavaraa, joten uuden
version asennus luo hyvä siivoustilaisuudenkin.
Johtuen YaSTin uusista ominaisuuksista päätin kuitenkin
kokeilla pöytäkoneen
päivitystä.
Palaute.
Sivun alkuun
Pääsivusto
|